vinjetti

Myötätunto auttaa tekemään kestäviä päätöksiä

| Maarit Lassander | myötätunto, hyvinvointi ja tietoinen läsnäolo


On pysäyttävää ajatella miten paljon myötätuntoa ja kanssaelämistä maailma ympärillä tuntuu kaipaavan. Ihmiset menettävät kotinsa, läheisensä toimeentulonsa…ja katoavat tilastoihin tai uutisvirtaan. Tavallisena, arkisena päivänä en ajattele sitä mitä ei tarvitse ajatella. Mielen tapa on toimia on tehdä elämästä yksinkertaisempaa ja hallittavampaa.

Myötätunto itseä ja muita kohtaan on huikean tärkeä asia.


Viime vuosien aikana julkaistu tutkimus on jo osoittanut, että puhumme ilmiöstä, jolla on yllättävän paljon vaikutusta elämäämme. Sillä on vaikutusta päätöksentekoomme, erään tutkimuksen mukaan yrittäjät jotka olivat harjoittaneet perinteistä myötätunto-harjoitusta tekivät myös kestävän kehityksen kannalta parempia päätöksiä. Mindfulness on jo tuttua, mutta se mitä mielessämme liikkuu tietoisen läsnäolon hetkinä, ei ole yhdentekevää. Tunteet, ajatukset, reaktiot…myötätunnolla höystettynä auttavat näkemään maailman ja oman olemassaolon erilaisessa valossa.

Myötätuntoinen mieli auttaa tutustumaan itseemme ilman jatkuvaa kritiikkiä, stressiä ja painetta siitä, kuka minun pitäisi olla.


Myötätunto ei synny viidessä minuutissa. Se on vaikeaa. Se tuntuu myös asettuvan vastahankaan monien menestystä tuovien ominaisuuksien kanssa. Voiko myötätuntoinen mieli kilpailla, arvioida, kritisoida, vaatia vain parasta itseltään ja muilta, olla tyytymättä toiseksi parhaaseen? Myötätunto tuntuu hieman riskialttiilta ohjien löysäämiseltä. Se saattaa jopa päästää lapset liian helpolla. Jos haluat kuitenkin kokeilla, niin löydät täältä maksuttoman harjoituksen.

Tässä onkin se toinen näkökulma jota kannattaa sovittaa tänään mielessään. Jos myötätunto onkin vaativaa, erilaista, harvojen ulottuvilla, se voi myös saada aikaan yllättäviä muutoksia. Olen suhtautunut tällä viikolla lempeästi omaan hitauteeni aamuisin. Unohdun aina lukemaan, uneksimaan ja pohtimaan persiljan kasvatusta. Välttelen koiran aamulenkittämistä, koska se vie aikaa ja koiran lempipuuhaa on pysähtyä tuijottamaan ulapalle, kun itse heiluttelen kärsimättömänä talutushihnaa. Myötätuntoinen mieli kertoo, että tämä kaikki on ok. Todellisuudessa se on ehkä luovinta aikaa päivässäni, jonka voin sallia itselleni ja muille ilman että katastrofi uhkaa. Aamu on parhaimmillaan myötätuntoinen hetki.