Parisuhteen tulot ja menot – tuntuuko reilulta?

Elämän aikana ehtii olla monenlaisia taloudellisia tilanteita, on sitä kokoaikaista työelämää, on osa-aikaisia jaksoja, on opiskelua, osa-aikaeläkettä, työttömyyttä, vanhempainvapaata, sairaslomaa… Kun parisuhteessa tasapainoilla sen tasaisesti juoksevan asuntolainan tai muiden menojen kanssa, on helposti edessä tilanne, jossa kahden ihmisen tulot ovat ihan eri tasolla. Itseasiassa tämä lienee varsin tavallinen tilanne monessa perheessä. Tulisiko tällöin pistää kaikki menot tasan vai ottaa käyttöön prosentit, eli kumpikin maksaa tulojen mukaan. Tämä on tärkeä kysymys paitsi taloudenhallinnan, myös sen toimivan parisuhteen kannalta.

Lyhyellä tähtäimellä voi tuntua ihan mahdolliselta sietää taloudellisen tasa-arvon puutetta, mutta jos tilanne jatkuu pitkään voi eteen tulla tunteita, joita on vaikea käsitellä ja asiat alkavat patoutua.

Keskustelulle kannattaa ottaa aikansa ja paikkansa erityisesti näissä tilanteissa:

1. Toinen maksaa enemmän satunnaisesti – toinen joutuu pyytämään rahaa. Jos tilanne on se, että toisella on varaa vaikkapa maksaa ulkona syöminen tai lomamatkat, tämä voi ratkaista taloudellisen pulman käytännön tasolla mutta todellisuus samalla tulee helposti kerättyä epävarmuuden ja häpeän kuormaa sille osapuolelle, jolla ei ole varaa osallistua samalla panoksella. Vähemmän ansaitsevalle voi tulla myös sellainen olo, ettei hänellä ole samalla tavalla oikeutta tehdä valintoja tai ilmaista tarpeitaan, jos ei niistä pysty maksamaan. Kun taloudelliset päätökset tehdään tilanne kerrallaan, on vaikea neuvotella molemmille hyvältä tuntuvaa ratkaisua.

2. Pidetään menot sillä tasolla, että molemmilla on varaa niihin osallistua. Tämä on hyvä ratkaisu, mutta myös sellainen, josta helposti saattaa tulla lipsuttua. Entä jos toisella on varaa heräteostoksiin tai itsensä hemmotteluun, pitäisikö se kieltää? Jos toinen tuntee tarvetta piilotteluun ja toinen taas seuraa haukkana budjettia, on pitkältä tähtäimellä edessä todennäköisesti ongelmia. Enemmän ansaitseva saattaa tuntea syyllisyyttä hankinnoistaan, ja vähemmän ansaitseva taas siitä, että koko perheen kulutus määritellään hänen tulotasonsa perusteella. Parhaiten tämä toimii esimerkiksi silloin, kun tuloerot eivät ole valtavia ja toisaalta parisuhteen osapuolilla on hyvin samankaltaiset arvot ja tavat rahan käyttöön liittyen.

3. Vähemmän ansaitseva parisuhteen osapuoli kiristää taloutensa äärimmilleen. Samalla hän saa seuralaisekseen jatkuvan stressin siitä, miten hoitaa osuutensa. Hänestä saattaa tuntua, että ei ole varaa mihinkään sen jälkeen, kun yhteiset menot on hoidettu, ja joutuu tinkimään omista henkilökohtaisista tarpeista muiden hyväksi. Sanomattakin lienee selvää, että tämä ei ole kestävä ratkaisu kenenkään mielenterveydelle.

Perheen taloustilanne saattaa muutenkin muuttua ja vaihdella ajan kuluessa, jos on menty samalla mallilla aina, se ei enää välttämättä toisessa elämänvaiheessa olekaan toimiva. Parasta olisikin päivittää tilanne ja keskustella läpi molempien toiveet ja tarpeet ainakin pari kertaa vuodessa. Mitään yleispätevää oikein tai väärin mallia ei ole olemassa.

Tuloihin vaikuttavat yhteiskunnallinen todellisuus ja sen peilaa myös sen valtasuhteita. Suhteessa keskituloihin ja työn kuormittavuuteen alipalkatut mutta yhteiskunnallisesti välttämättömät työntekijät pitävät huolta vaikkapa terveydenhuollosta, kasvatuksesta ja yleisestä puhtaudesta. Vapaaehtoiset työntekijät tekevät paljon näkymätöntä työtä. Perhevapailla olevat huolehtivat lapsista ja omaishoitajat tukea tarvitsevista. Perhevapaat vaikuttavat myös urakehitykseen ja myöhempään eläkkeeseen. Näissä tehtävissä ei päästä suurille tuloille mutta ilman niitä emme selviä, olivatpa tulot kuinka suuret tahansa.

Suhteettoman suuret tulot perustuvat yleensä siihen, että jossain on ihmisiä, jotka tekevät työtä lähes olemattomalla palkalla.

Tasa-arvoisempaan tulojen jakautumiseen kannattaa pyrkiä vaikuttamaan, mutta harvoin huomataan, että tämä voi lähteä liikkeelle jo siitä, miten parisuhteessa menot jakautuvat. Tärkeää on, että molemmat kokevat tulevansa arvostetuksi ja kuulluksi. Kumpikaan ei joudu liian tiukkaan tilanteeseen ja tai koe jatkuvia syyllisyyden tunteita omasta taloudellisesta tilanteestaan. Keskustelemalla näistä asioista kehittyy myös empatiaa ja ymmärrystä toista kohtaan, joka puolestaan kantaa pitkälle parisuhteen ulkopuolelle ja auttaa hahmottamaan erilaista taloudellista todellisuutta.